Category Archives: Par-Hau yhdistysuutisia

Uusia Kivoja Koirakansalaisia!

Par-Hau järjesti viime vuosien tapaan elokuussa 2019 Kiva Koirakansalainen -käytöstestitapahtuman koirille.

Parainen ja Par-Hau sai kertaheitolla neljä uutta Kivaa Koirakansalaista, kun neljä viidestä testatusta koirakosta läpäisi testin! Isot onnittelut testin läpäisseille!

Kiva Koirakansalainen-testi mittaa koiran yhteiskuntakelpoisuutta ja koirakon yhteistyökykyjä. Testissä menestyäkseen koirakon on selvittävä kunnialla kymmenestä eri testimomentista:

Testimomentteja ovat tilanteet, joissa koira kulkee ihmistungoksen läpi, vastaantulevan koirakon ohittaminen, omistajan odottaminen vieraan henkilön seurassa. Koiralta testataan myös metelin ja häiriön sietokyky ja vieraan ihmisen käsittelyssä oleminen. Lisäksi joitakin tottelevaisuustaitoja ja muita arkielämään liittyviä tilanteita.   Testin arvostelu ei ole niin piiruntarkkaa kuin vaikkapa tottelevaisuuslajeissa, läpimennäkseen koiran tulee käyttäytyä häiriötä herättämättä ja koirakon etenemisen testiosioissa tulee tapahtua iloisessa yhteistyössä.
#kivakoirakansalainen

Tästä linkistä voit lukea testistä lisää: http://www.kivakoirakansalainen.fi/kuvaus

Tuoreet Kivat Koirakansalaiset ovat:

  • “Hedda” Juhellus XO Hedda, kiharakarvainen noutaja, ohj. Gunveig Sundén
  • “Cooper”, labradoodle, ohj. Annika Alopaeus
  • “Maja” Original U Make Me Feel Like Dancin , pun.irlanninsetteri, ohj. Mia Östman-Löfroth
  • “Lulu” Adventurer’s Ain’t No Mountain High Enough, labradorinnoutaja, ohj. Heidi Ramstedt
ILOISET ONNITTELUT KOIRAKOILLE!

Vuoden 2018 Kivat Koirakansalaiset: Linkki
Vuoden 2017 Kivat Koirakansalaiset: Linkki
Vuoden 2015 Kivat Koirakansalaiset: Linkki
Vuoden 2014 Kivat Koirakansalaiset: Linkki

Tule Rally-Toko -kurssille!

Rally-tokon alkeis- ja jatkokurssi tiistaisin 20.8 alkaen!

Rally-toko on kaikille koirille sopiva hyväntuulinen harrastus, jossa yhdistyy TOKO, agility ja koiratanssi!  Rally-tokon opeista on paljon myös hyötyä arjen tilanteissa. Kyseessä on kilpailulaji ja voit halutessasi edetä kisaamaankin asti taikka sitten voit harrastaa lajia päämääränä koirasi aktivointi ja kiva yhdessäolo.

Kouluttajana toimii Hanna Hautamäki, All4Dogs.
Koulutuskieli on suomi.

KURSSIT
Tarjolla on kaksi kuuden (6) kerran ALO-kurssia sekä Jatko-kurssi. Kurssit pidetään Par-Haun omalla ulkokentällä (linkki).
Molemmille kursseille otetaan max 6 koiraa.

Kurssien sisältö muodostuu osallistujien tason perusteella, mutta kuitenkin niin, että
(1) ensimmäinen ryhmä on tarkoitettu aloittelijoille ja koirakoille, jotka haluavat kerrata lajin alkeita. Tunnit perustuvat ALO -luokan kyltteihin, opetellaan miten kyltit oikeaoppisesti suoritetaan ja tehdään myös rataharjoituksia.
(2) toisessa ryhmässä harjoittelevat pitempään harrastaneet ja mahd kisaavat koirakot. Tunneilla harjoitellaan kylttiratoja kaikista rallyn kilpailuluokista.

Kurssit pidetään tiistaisin alkaen 20.8. seuraavasti:
– 1. ALO-ryhmä: klo 17.30-18.30 TÄYNNÄ
– 2. ALO-ryhmä: klo 18.30-19.30 TÄYNNÄ
– 3. Jatkoryhmä: klo 19.30-20.30

Ota mukaan kurssille:
– runsaasti pieniä ja pehmeitä, koiran mielestä herkullisia nameja
– koiran lempilelu
– vettä koiralle
– tavallinen hihna (ei flexi) sekä tavallinen panta tai valjaat
– naksutin, jos olet sitä käyttänyt
Ulkoiluta koirasi ennen tunnille tuloa ja ota kakkapussi mukaan.
Älä anna koirallesi ruokaa koulutuspäivänä kuin aamulla, pieni nälkä lisää koiran motivaatiota.

HINTA
Kurssin jäsenhinta on 75 euroa, yhdistyksen ulkopuoliset 100 euroa.
Ilmoittautumisesi jälkeen sinulle toimitetaan lasku sähköpostilla, maksa lasku eräpäivään mennessä, niin varmistat paikkasi kurssilla.

ILMOITTAUDU:
Ilmoittaudu kurssille alla olevilla linkeillä. Valitse linkki ryhmän mukaan:

ALO-ryhmät: (täynnä)
Ilmoittautumislinkki on suljettu. ALO-ryhmät ovat täynnä ja jonossakin on koirakkoja.

Jatkoryhmä:
https://edge.flomembers.com/parhau-ry/events/register/a1d0c6e83f027327d8461063f4ac58a6

Tervetuloa kurssille!

Kiva Koirakansalainen -testi 1.8.2019

Par-Hau järjestää Kiva Koirakansalainen -testitapahtuman 1.8.2019 klo 17.00 alkaen.
Testipaikka on yhdistyksen oma koulutuskenttä Paraisilla Kalkkitien ja Söderbyntien risteyksessä, Tokmannia vastapäätä.

Kiva Koirakansalainen-testi on ns “jokakoiran” käytöstesti, jossa mitataan koiran arkitottelevaisuutta sekä koiran ja ohjaajan yhteistyötä erilaisissa arkipäivän tilanteissa.

Testin läpäiseminen edellyttää, että koira on ohjaajansa hallinnassa kaikissa testin aikana eteentulevissa tilanteissa. Testissä ei kuitenkaan vaadita niin piiruntarkkoja suorituksia kuin harrastuslajeissa. Lue lisää testin kuvauksesta ja testin kymmenestä momentista testin kotisivulta (linkki).

Vaikka testiä ei läpäisisikään, niin sellaiseen osallistuminen toimii hyvänä mittarina siitä, missä taidoissa koiran koulutuksessa ollaan onnistuttu ja missä asioissa olisi ehkä vielä hieman hiomista. Testin voi myös tarvittaessa uusia.

Testipäivää edeltävästi yhdistys järjestää yhden treeni-illan 19.7. klo 17.30 alkaen. Treeni-ilta sisältyy testin hintaan, mutta testiin osallistuminen ei edellytä treeniin osallistumista.

Testin hinta on 20 euroa ja testiin mahtuu enintään 8 koirakkoa.
Huom! Par-Haun jäsenillä on etuoikeus testiin.
Yhdistyksen ulkopuolisten ilmoittautumisaika alkaa 11.7 tiistaina.

Kiinnostuitko?  Ilmoittaudu mukaan alla olevasta linkistä.
https://edge.flomembers.com/parhau-ry/events/register/d645920e395fedad7bbbed0eca3fe2e0

Ilmoittautumisen jälkeen sinulle toimitetaan sähköpostiin lasku, muutaman päivän sisällä ilmoittautumisestasi
Huom! Toimita maksusta kuittikopio sähköpostiosoitteeseen parhau.box@gmail.com, ja näin testipaikka on varattu sinulle.

Jos lomake ilmoittaa, että testitapahtuma on täyttynyt, voit silti täyttää ilmoittautumislomakkeen. Tällöin sinut huomioidaan varasijalta mahdollisten peruutusten kohdalla.

Ilmoittautuminen on sitova, eikä ilmoittautumismaksua palauteta, voit kuitenkin myydä testipaikkasi eteenpäin (tiedustele mieluusti tällöin, onko tapahtumaan jonoa).

Tervetuloa testiin!

KKK -testiin osallistujia v. 2014
KKK -testiin osallistujia v. 2014

Saaristo- Match Show Nauvossa – Skärgårds Match Show i Nagu

Paraisten koiraharrastajien yhdistys Par-Hau ry rf järjestää Saaristomätsärit Nauvossa 3.7.2019!

Liikutko kesällä Saaristossa? Tule kesän tunnelmallisimpiin mätsäreihin hiomaan näyttelytaidot kuntoon!
Taikka hyödynnä tilaisuus siihen, että koirasi saa harjoitusta toisten koirien läheisyydestä sekä vieraan ihmisen käsittelystä.

Match showhun voi osallistua riippumatta koosta, iästä, rodusta (myös sekarotuiset) tai kokemustasosta! Eli kaikki mukaan!

Paikka: Framnäs, nuorisoseurantalon pihalla. Osoite Framnäsintie 4, Nauvo.
Tuomari: Anna-Mari Manninen, kennel Nicarnes
Aika: Ilmoittautumisia aletaan ottaa vastaan kello 17.00.
Arvostelut alkavat klo 18.00 yhdessä kehässä.
Osallistumismaksu: 7 eur


Pargas hundförening Par-Hau ry rf ordnar en Skärgårds Match Show i Nagu 3.7.2019!

Utnyttja tillfället att öva era utställningstalanger! Du kan också passa på att träna din hund i en krävande miljö med främmande hundar och människor. Det är också bra träning för hunden att hanteras av andra människor.

I match show kan vem som helst delta oberoende av storlek, ålder, ras (också blandraser) eller erfarenhetsnivå! Alltså alla med!

Plats: Framnäs, ungdomsföreningshusets gård. Adress Framnäsvägen 4, Nagu.
Domare: Anna-Mari Manninen, kennel Nicarnes
Tid: Anmälningarna tas emot från kl. 17.00. Ringen startar kl. 18.00.
Pris: 7 eur

KILPAILULUOKAT / TÄVLINGSKLASSER:

Pennut / Valpar (alle 1 v)

Pienet koirat / Små hundar

Isot koirat / Stora hundar

Noudatamme voimassa olevia Kennelliiton rokotusmääräyksiä, joten muistathan ottaa mukaan koirasi rokotustodistuksen!

Vi följer Kennelklubbens vaccinationsbestämmelser så kom ihåg att ta med vaccinationskortet!

Utställningsresa till Riga – meddela om intresse finns för att komma med!! Näyttelyreissu Rigaan – ilmoita, jos on kiinnostusta tulla mukaan!!

Suomeksi alla

Par-Hau ordnar i höst en utställningsresa till Baltic Winner’19 i Riga, Lettland. Avfart med buss från Bustis i Pargas fredag 25.10 (i god tid på dagen, exakt tidpunkt klarnar senare), hemkomst sent på söndag kväll/natt 27.10. Troligtvis har vi inte möjlighet att bli till eventuella gruppfinaler på söndag, då vi måste hinna tillbaka till båten i tid.

Mera info om Baltic Winner-utställningen och övriga tilläggsutställningar hittar du här.

Par-Hau betalar bussen och båten. Deltagarna betalar övriga utgifter som t.ex. hotell och mat, samt hundens anmälningsavgift till utställningen.


För att få ett litet hum om hur många som eventuellt kan tänkas komma med på resan ber vi att de som skulle vilja komma med på resan, preliminärt meddelar sitt intresse per e-post till parhau.box@gmail.com före den 1.6.2019. Meddela då också 1) i hur många burar hundarna reser i bussen och 2) burarnas ungefärliga storlek, samt 3) om du föredrar ett enpersonersrum, eller om du vill dela rum med någon.
Obs! Detta binder dig inte ännu till någonting i detta skede!

————————————————————————————-

Par-Hau järjestää syksyllä näyttelyreissun Baltic Winneriin Rigaan, Latviaan. Lähtö bussilla Bustiksesta, Parainen, perjantai 25.10 (hyvissä ajoin päivällä, tarkka kellonaika selviää myöhemmin), paluu kotiin myöhään sunnuntai ilta/yö 27.10. Mitä luultavammin meillä ei ole aikaa jäädä mahdollisiin ryhmäkehiin sunnuntaina, koska meidän täytyy ehtiä ajoissa laivalle.

Lisää infoa Baltic Winner-näyttelystä sekä oheisnäyttelyistä löydät täältä.

Par-Hau maksaa bussin ja laivan. Osallistujat maksavat itse muut kulut, kuten esim. hotellin ja ruoat, sekä koirien ilmoittautumismaksut näyttelyyn.

Jotta saisimme jotain osviittaa kuinka moni on mahdollisesti tulossa mukaan reissulle, pyydämme matkasta kiinnostuneet alustavasti ilmoittautumaan s-postitse osoitteeseen parhau.box@gmail.com 1.6.2019 mennessä. Ilmoita myös 1) kuinka monessa häkissä koirat matkustaa bussissa ja 2) häkkien koko (noin), sekä 3) toivotko yhden hengen huoneen, vai haluatko jakaa huoneen jonkun kanssa.

Huom! Tämä ei sido sinua mihinkään vielä tässä vaiheessa!

Ny medlemssekreterare sökes ** Uusi jäsensihteeri haussa

Sinustako uusi jäsensihteerimme? 

(skrålla neråt för svenska texten)
Par-Hau etsii iloiseen joukkoonsa aktiivista jäsensihteeriä nykyisen jäsensihteerin ilmoitettua kapulansiirrosta.  Jäsensihteerin tehtäviin kuuluu:

  • jäsenrekisterin ylläpito, ja jäsenmaksujen sekä toisinaan myös kurssimaksujen laskuttaminen helppokäyttöistä Flomembers- ohjelmistoa käyttäen
  • jäsenrekisterissä tapahtuneiden muutosten raportointi yhdistyksen hallitukselle
  • yhdistyslehden lähettäminen jäsenille
  • jäsensihteerin sähköpostilaatikkoon tulevien tiedustelujen hoitaminen
Jäsensihteerin tehtävä ei ole kovin aikaa vievää, ja sitä voi tehdä itselleen sopivassa rytmissä, lukuunottamatta alkuvuonna tapahtuvaa jäsenmaksujen laskutusta.
Oma tietokone ja internet-yhteys tarvitaan. Jäsensihteerin tehtäviin saat tietenkin hyvän perehdytyksen ja samalla pääset mukaan yhdistyksen toiminnan ytimeen. Jäsensihteerinä sinulta ei peritä vuosittaista yhdistyksen jäsenmaksua (yhdistyksen toimihenkilöiltä ei peritä).
Kiinnostuksesi mukaan on roolia mahdollista laajentaa myös muihin tehtäviin, esim Par-Haun kurssien järjestämiseen tai muuhun yhdistyksen toimintaan.
 
Kiinnostuitko? Siinä tapauksessa ole yhteydessä yhdistyksen rahastonhoitajaan Eija Lamsijärveen, meilaa: eijalamsij@gmail.com.
Eijalta voit kysellä myös lisätietoja tehtävästä ennen kiinnostuksen ilmoittamista.

 

***
Blir du vår nya medlemssekreterare?

Par-Hau söker en ny aktiv medlemssekreterare till sitt glada gäng eftersom vår nuvarande medlemssekreterare kommer att sluta. Till medlemssekreterarens uppgifter hör:

  • upprätthållande av medlemsregistret och debitering av medlemsavgifter och ibland också kursavgifter genom att använda ett lätthanterligt Flomembers-program
  • rapportering av ändringar i medlemsregistret till föreningens styrelse
  • skicka medlemstidningen till medlemmarna
  • svara på förfrågningar som kommer till medlemssekreterarens e-post

Medlemssekreterarens arbete är inte tidskrävande, och man kan göra arbetet när det passar en själv, förutom debiteringen av medlemsavgiften i början av året.
Egen dator och internetförbindelse behövs.

Du får en bra inskolning till medlemssekreterararbetet och som en medlemssekreterare har du bra insyn i hur föreningen fungerar. Som medlemssekreterare betalar du inte föreningens årliga medlemsavgift (föreningens funktionärer debiteras inte).

Om du är intresserad så kan uppgiften även utvidgas att omfatta andra områden som organisering av Par-Haus kurser eller annat enligt ditt intresse.

Blev du intresserad? Meddela ditt intresse till föreningens kassör Eija Lamsijärvi, mejla till: eijalamsij@gmail.com. Du kan också kontakta Eija för att fråga mera om medlemssekreterarens uppgifter.

 

Lehden viimeinen aineistopäivä/tidningens sista materialdag 30.4.2019

Älä ota mallia vaan tartu kynään! Gör inte som soffpotatisen, utan väss pennan och skriv!

Yhdistyslehden toukokuun numeron ilmestyminen lähenee. Vielä ehdit hyvin saamaan artikkelisi mukaan. Kerro koirastasi, koiraharrastuksistanne, jostain hauskasta sattumuksesta tai muusta koira-asiasta.
Viimeinen materiaalin jättöpäivä on 30.4.2019.
Aineisto lähetetään Tettanille: tettan@parnet.fi

Majnumret av föreningens tidning är på kommande. Ännu hinner du få in din artikel till tidningen. Du kan t.ex. berätta om din hund, dina hundhobbyn, om någon rolig händelse eller om någon annan hundhistoria som du vill dela med oss andra.
Sista dagen för inlämning av materialet är 30.4.2019.
Materialet skickas till Tettan: tettan@parnet.fi

Koiranpäivä – Hunddagens jIPPO 24.4.2019

24.4 vietetään taas valtakunnallista Koiranpäivää! Tänä vuonna Kennelliitto haluaa painottaa vastuullista koiran hankintaa ja pitoa:

  • Hanki koira vastuulliselta kasvattajalta.
  • Tunne koirasi – valitse rotu huolella.
  • Onko arjessasi tilaa koiralle?

Par-Hau järjestää hauskan Koiranpäivän Jipon yhdistyksen kentällä 24.4. klo 18.30-19.30 .
Kentällä pääset kokeilemaan koirasi kanssa helppoja rallytokokylttejä, kaikille koirille sopivia agilityesteitä sekä muita hauskoja juttuja. Varaa koiranherkkuja taskuun, niin koirasi motivoituu leikkimään (ja vähennä kalorit iltaruuasta).
Tapahtuma on avoin kaikille kaupungin koiranomistajille!

Den nationella Hunddagen firas igen den 24.4. Hunddagen lyfter i år fram vikten av ansvarsfullhet vid skaffandet av hund. 

  • Skaffa hund från en ansvarsfull uppfödare
  • Bekanta dig med rasen innan du köper
  • Har du tid för hunden i din vardag?

Hunddagen till ära ordnar Par-Hau en rolig Jippo på föreningens skolningsplan den 24.4 kl 18.30-19.30.
Kom med så får du bl.a. prova lätta rallytokoskyltar och agilityhinder som passar alla hundar.
Ta med hundgodis i fickan så har du en väl motiverad hund (men glöm inte att dra det av i kvällsmålet 🙂 ).
Alla stadens hundägare är välkomna med!

SOMEjuttuja:
Kun julkaiset Koiranpäivän kuvia ja tunnelmia, käytä seuraavia tunnisteita.
När du publicerar Hunddagens bilder så använd följande hashtag.
#koiranpäivä2019 #hunddagen2019

Arkitottelevaisuus – Vardagslydnad

Skrolla ner för svensk text

Tervetuloa harjoittelemaan jokakoiran perustottelevaisuustaitoja!
Harjoitusten teemat ovat kaikille koirille ikään katsomatta tärkeitä ja sisältävät mm malttamisharjoituksia, kontakti- ja hihnakävelyharjoituksia. Teemat toteutetaan Kiva Koirakansalainen -testin osioiden pohjalta.

Arkitottelevaisuusharjoitukset sisältyvät yhdistyksen jäsenmaksuun (yhdistyksen jäsenyys ja maksettu jäsenmaksu on osallistumisen edellytys).

Harjoitukset pidetään Par-Hau:n kentällä ja harjoituskerrat ovat klo 18.45 seuraavina päivinä: pe 3.5, ke 8.5, fre 24.5 ja to 6.6
Harjoitukset ohjaavat Rita Nuikki ja Anne Järvinen.

Ilmoittaudu mukaan tästä:
https://edge.flomembers.com/parhau-ry/events/register/a5771bce93e200c36f7cd9dfd0e5deaa?fbclid=IwAR3xpQMS3tucZm965VBNxo2F9XRGb2ZE1JwLCDuOTyFwY92X6PEMLXkfol4

Harjoitusten jälkeen on mahdollista osallistua Kiva Koirakansalainen -testiin, sekä harjoituskertaan
muistinvirkistykseksi ennen testiä. Testi pidetään myöhemmin kesäkuun puolella. Testi on maksullinen ja max 8 koirakkoa mahtuu mukaan!

———————————————————

Välkommen med och träna grundlydnad!
Träningarna passar för alla hundar, oavsett träningshistorik och ålder! Övningarna/träningarna baserar sig på Kiva Koirakansalainen -provet! Vi övar att gå fint i koppel, kontakten mellan hund och förare, tålamod och andra grunder!

Träningarna ingår i Par-Haus medlemsavgift. (medlemsskap och betald avgift är en förutsättning för att delta)

Träningarna hålls på Par-Hau:s träningsplan kl. 18.45 följande dagar: fre 3.5, ons 8.5, pe 24.5 och to 6.6
Träningarna dras av Rita Nuikki och Anne Järvinen.

Anmäl dig här:
https://edge.flomembers.com/parhau-ry/events/register/a5771bce93e200c36f7cd9dfd0e5deaa?fbclid=IwAR3xpQMS3tucZm965VBNxo2F9XRGb2ZE1JwLCDuOTyFwY92X6PEMLXkfol4

Efter träningarna finns det möjlighet att delta i kivakoirakansalainen testet som hålls i slutet av Juni, samt en påminnande träningsgenomgång innan testet. Testet av avgiftsbelagt och max 8 hundar ryms med.

VALPKURS / PENTUKURSSI 2019

Skrollaa alaspäin suomenkielistä tekstiä varten

Vårens valpkurs  börjar måndagen den 29.4 kl. 19.00 på föreningens skolningsplan.

På kursen får valparna social träning och lär sig grunder i allmänlydnad.
Dragare Aya Lundsten, kennel Geijes.
Det blir 6 kurskvällar, kursdatumen är måndagar 29.4, 6.5, 13.5, 20.5, 27.5, och 3.6.
Första 8 anmälda valpar ryms med. Valpen skall vara vaccinerad och max  9 månader.

Pentu I

Kursen är för föreningens medlemmar. Om du inte är medlem ännu så kan du söka medlemskap via föreningens hemsida.
Kursen kostar 20 euro.

ANMÄL DIG via länken nedan:
Till ANMÄLNINGSBLANKETTEN

Pentukurssi

Kevään pentukurssi alkaa maanantaina 29.4. kello 19.00, yhdistyksen omalla kentällä.

Kurssilla pennut opettelevat sosiaalisissa tilanteissa käyttäytymistä sekä oppivat arkitaitojen alkeita.
Kouluttaja on Aya Lundsten, kennel Geijes.
Kurssikertoja on kuusi, kurssipäivät: ma 29.4, 6.5, 13.5, 20.5, 27.5, ja 3.6
Kahdeksan (8) ensiksi ilmoittautunutta pentua mahtuu mukaan. Kurssille osallistuvan pennun tulee olla rokotettu ja toisaalta enintään  9 kk täyttänyt.

Kurssi on suunnattu yhdistyksen jäsenille, jos et vielä ole jäsen, niin täytä jäsenhakemuskaavake yhdistyksen kotisivulla.
Kurssin hinta 20 euroa.

ILMOITTAUDU alla olevan linkin kautta:
Tästä ILMOITTAUTUMISLOMAKKEELLE

Tervetuloa kurssille kaikki pentuset  !