Kiva Koirakansalainen -testi 24.7.

Par-Hau järjestää Kiva Koirakansalainen -testitapahtuman 24.7.2018 klo 17.30 alkaen.
Testipaikka on yhdistyksen oma koulutuskenttä Paraisilla Kalkkitien ja Söderbyntien risteyksessä, Tokmannia vastapäätä.

Kiva Koirakansalainen-testi on ns “jokakoiran” käytöstesti, jossa mitataan koiran arkitottelevaisuutta sekä koiran ja ohjaajan yhteistyötä erilaisissa arkipäivän tilanteissa.

Testin läpäiseminen edellyttää, että koira on ohjaajansa hallinnassa kaikissa testin aikana eteentulevissa tilanteissa. Testissä ei kuitenkaan vaadita niin piiruntarkkoja suorituksia kuin harrastuslajeissa. Lue lisää testin kuvauksesta ja testin kymmenestä momentista testin kotisivulta (linkki).

Vaikka testiä ei läpäisisikään, niin sellaiseen osallistuminen toimii hyvänä mittarina siitä, missä taidoissa koiran koulutuksessa ollaan onnistuttu ja missä asioissa olisi ehkä vielä hieman hiomista. Testin voi nimittäin  myös tarvittaessa uusia ja osallistumismaksu ei ole suuren suuri, jolloin testin uusiminenkaan ei käy pahasti lompakolle.

Testipäivää edeltävästi yhdistys järjestää kaksi treeni-iltaa, joiden päivät ilmoitetaan lähempänä tapahtumaa. Treenipäivät sisältyvät testin hintaan, mutta testiin tulo ei edellytä niihin osallistumista.

Testin hinta on 20 euroa ja testiin mahtuu enintään 8 koirakkoa.
Huom! Par-Haun jäsenillä on etuoikeus testiin.
Yhdistyksen ulkopuolisten ilmoittautumisaika alkaa 3.7 tiistaina.

Kiinnostuitko?  Ilmoittaudu mukaan alla olevasta linkistä.
https://www.flomembers.com/parhau-ry/events/register/02e74f10e0327ad868d138f2b4fdd6f0

Ilmoittautumisen jälkeen noin viikon sisällä sinulle toimitetaan sähköpostiin lasku.
Huom! Toimita maksusta kuittikopio sähköpostiosoitteeseen parhau.medlem@gmail.com, ja näin testipaikka on varattu sinulle.

Jos lomake ilmoittaa, että testitapahtuma on täyttynyt, voit silti täyttää ilmoittautumislomakkeen. Tällöin sinut huomioidaan varasijalta mahdollisten peruutusten kohdalla.

Ilmoittautuminen on sitova, eikä ilmoittautumismaksua palauteta, voit kuitenkin myydä testipaikkasi eteenpäin (tiedustele mieluusti tällöin, onko tapahtumaan jonoa).

Tervetuloa testiin!

KKK -testiin osallistujia v. 2014

KKK -testiin osallistujia v. 2014